Clydesdalehevosen historia (vapaasti suomennettu Clydesdalen historiasta)
Skotlannin oma raskas työhevonen on nimensä mukaisesti kotoisin Lanarkshiren
Clydeslaaksosta.
Rotu sai alkunsa 1700-luvun lopulla, kun Skotlannissa alettiin kehittää työhevosta
teollisen vallankumouksen tarpeisiin. Lanarkshireläiset kasvattajat pyrkivät
parantamaan hevoskantaansa astuttamalla kuormajuhdista polveutuvat tammansa Skotlantiin
tuoduilla flaamilaisilla oreilla. Myöhemmin Clydesdalehevosen jalostuksessa
käytettiin shirenhevosia itse asiassa niin paljon, että 1800-luvun loppupuolella
vaikuttaneet kasvattajat pitivät clydesdalen ja shirenhevosia saman suvun eri haaroina
ja myös risteyttivät vapaasti rotuja keskenään. The Clydesdale Horse Society perustettiin
vuonna 1877 ja rodun ensimmäinen kantakirja julkaistiin seuraavana vuonna.
Ensimmäisessä kantakirjassa on kokonaiset 1000 oritta. Hevosia alettiin viedä Australiaan,
USA:han, Kanadaan ja Uuteen-Seelantiin. Amerikkalainen yhdistys perustettiin vuonna 1879.
Autojen ilmestymisen ja vaunujen katoaminen aiheuttivat rodun edustajien rajun vähenemisen. Tänä
päivänä hevosta käytetään muutamissa paikoissa kuormajuhtana tukkitöissä ja maatilojen töissä.
Yksilömäärän pienenemisestä huolimatta clydesdale kiinnosti tuontihevosena USA:ssa, Australiassa,
Etelä-Afrikassa, Kanadassa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa ja joissakin Euroopan maissa.
Perceronin jälkeen clydesdale onkin laajimmalle levinnyt kylmäverirotu.