Useat tammanomistajat kiinnostuvat jossakin vaiheessa varsan kasvattamisesta. Tämän artikkelin
avulla yritän selventää mitä termeillä tarkoitetaan ja mitä kasvattajan tulee kasvatustyössään huomioida.
Hevosen kasvatus on erittäin pitkäjänteistä työtä; lainaan tässä ystäväni sanoja: "viisi vuotta
kasvatuksessa ei ole mitään - muuta ei tapahdu, kuin että hätäisimmät ehtivät kyllästyä koko touhuun".
Kasvatus on lisäksi kallista: kustannukset ovat melkoiset ennekuin tamma on 11 kuukauden jälkeen
varsonut ja varsa on hoidettu vieroitusikään asti. Mitään takeita ei edes ole, että varsan saa pienenä
myytyä, vaan pitää varautua pitämään varsa aina nuoreksi hevoseksi asti.
Kasvatus on harrastus - yleensä ei elinkeino
Varsasta saatu hinta kattaa harvoin syntyneitä kustannuksia. Kasvatuksesta haaveilevan tulee siis
hyväksyä se, ettei varsoja voi teettää tienestiksi vaan että kasvatus on harrastus, joka maksaa.
Myydystä varsasta voi saada osan aiheutuneista kustannuksista takaisin, mutta yleensä kasvattaja ei
taloudellisesti hyödy tästä harrastuksestaan. Kuluja muodostuu tamman ylläpidosta (oli se tiine tai ei,
ei siis ole lisämaksu), astutus- ja varsamaksusta, tamman ja varsan terveydenhoidosta (madotus,
hampaiden hoito, rokotus ja kavionhoito), varsa ruokinnasta sekä varsan rekisteröinnistä ja
mahdollisesta koulutuksesta/näyttelyissä käyttämisestä.
Kasvatus: eläinmäärän lisäämistä vai jalostusta?
Tammanomistajalla on täysi oikeus itse päättää käyttääkö omaa tammaansa siitokseen ja minkä oriin
tammalleen valitsee. Jos kasvattaja kuitenkin aikoo varsan jossakin vaiheessa myydä, tulee huomioida
ostajien tarpeet: Ostajat haluavat hyvärakenteisia, terveitä, hyväluonteisia ja käyttötarkoitukseensa
sopivia eläimiä. Kun kasvattajalla on tällaiset päämäärät omalle toiminnalleen, voidaan puhua
jalostuksesta. Jos kasvattajan päämääränä on vain saada jälkeläinen tamman tai isäehdokkaan
ominaisuuksista tai laadusta riippumatta, on todellisena tavoitteena ainoastaan eläinmäärän
lisääminen. Jos kasvattajan tavoitteena on rodun laadun kohottaminen, tulee sekä tamman että
oriin ominaisuudet huomioida astutuspäätöstä tehdessä.
Jalostus: hyvien valintaa ja huonojen karsintaa
Yksinkertaisimmillaan jalostus on pyrkimystä saada seuraava sukupolvi edellistä paremmaksi.
Tämä tarkoittaa sitä, että siitokseen valitaan parhaimmat mahdolliset yksilöt ja ne yksilöt jotka
eivät laadultaan vastaa tavoitteita, karsitaan pois. Hevosten polveutuminen, omat ominaisuudet
(verrattuna esim. rotumääritelmään) ja mahdolliset jälkeläiset ovat ne kriteerit, joiden perusteella
arvioidaan hevosen soveltuvuutta jalostuseläimeksi. Näiden ominaisuuksien arviointia ja kirjaamista
varten pidetään rotujen kantakirjoja, joita ylläpitävät maasta riippuen keskusjärjestöt tai
rotuyhdistykset. Minimivaatimuksena voidaan pitää, että jalostuseläimet polveutuvat kantakirjaeläimistä
ja tavoitteena on myös, että mahdollisimman moni tamma olisi kantakirjassa, jolloin myös niille on
tehty jalostusarvostelu. Suomessa kantakirjojen ylläpitäjänä toimii keskusjärjestö Suomen Hippos.
Kantakirja on jalostuseläinten oma "rekisteri", jonne pääsevät vain vaatimukset täyttävät yksilöt.
Suomessa, kuten monessa muussakin maassa, on käytössä lisäksi luokitus eläinten laadun perusteella.
Lähes kaikki tammat pääsevät kantakirjaan ja ne sijoitetaan laatuluokkiin I - III niiden saamien
pisteiden perusteella. Sen sijaan oriiden kohdalla suoritetaan kova karsinta - vain kaikilta
ominaisuuksiltaan riittävän hyvät oriit hyväksytään jalostukseen.
Clydesdale- ja Shirerotuja, joiden kantakirjaa ei ole Suomessa
Kantakirjauksen tarkoituksena on saada informaatiota sekä yksilöistä että koko maan populaatiosta
ja niiden tasosta. Rodut, joiden kantakirjaa ei maassamme ole avattu (lähinnä eläinmäärän pienuuden takia),
jäävät tämän järjestelmän ulkopuolelle. Sen, joka kasvattaa tällaisen rodun edustajia, tulee toimia
kaukonäköisesti. Kun eläimille ei maassamme tehdä jalostusarvostelua, se tulisi hakea kullekin
eläimelle sellaisesta maasta, jossa on rodun kantakirja. Lisäksi siitokseen tulee käyttää vain
jossakin muussa maassa kantakirjattua oritta.
Mikäli tulevaisuudessa eläinten määrä lisääntyy niin suureksi, että oma kantakirja voidaan avata
(edellyttää keskusjärjestöltä siinä tapauksessa esimerkiksi tuomareiden kouluttamista kyseisen rodun
arvosteluun), voidaan kantakirjaan hyväksyä vain polveutumisehdot täyttäviä hevosia. Mikäli Suomessa
syntyy varsa, jonka isä on kantakirjattu jossakin muussa maassa, tultaneen tällaista varsaa käsittelemään
kuten hyväksytyn isän jälkeläistä. Tämä tarkoittaa toisaalta myös sitä, että jos kasvattaa varsoja
astuttaen tamman puhdasrotuisella oriilla, jota ei missään ole hyväksytty jalostukseen, ei
syntynyttä varsaa voi tulevaisuudessa hyväksyä kantakirjaan.
Rotuyhdistyksen merkitys
Rotuyhdistys on erittäin tärkeässä asemassa kasvatusneuvonnan suhteen, erityisesti kun ei ole
"virallisessa" asemassa maassamme. On tärkeää informoida tammanomistajia mahdollisuuksista esittää
tammoja ja nuoria eläimiä vaikkapa harjoitusnäyttelyissä tai ulkomailla eri tilaisuuksissa.
Harjoitusnäyttelyissä ei tuomari välttämättä pysty antamaan rotumääritelmän mukaista arvostelua,
mutta kylläkin rakenteellisen arvion hevosesta rodusta riippumatta. Rotuyhdistys voi myös järjestää
oman näyttelyn, johon kutsutaan ulkomainen tuomari antamaan arviota hevosista. Muutkin rotuyhdistykset
järjestävät vuosittain omia rotunäyttelyitä, ja kasvattajat arvostavat suuresti näitä ulkomaisten
(alkuperämaan) tuomareiden antamia arvioita. Niitä pidetään vähintään yhtä tärkeänä kuin
kantakirjalautakunnan antamia arvioita.
Rotuyhdistyksen pitää myös aktiivisesti ajaa asiaa, kun yksilömäärä on niin suuri,
että kantakirjan avaaminen rodulle on perusteltua.
